Ikuinen laihduttaja, niin kai se on laitettava kun ei ole
onnistunut vaikka on ollut 2 nettivalmennustakin ostettuna. Molempia noudatin,
molemmista sain tuloksia, mutta nyt ollaan taas lähtöpisteessä. Ei hyvä. Ei ne
kuitenkaan ihan turhia olleet, koska joka päivä mietin mitä tulee syötyä ja
mikä on hyväksi ja mikä ei, tietoisuutta on tullut siis roimasti lisää ja nyt
vaan pitäisi noudattaa.
Tällä hetkellä pidän ruokapäiväkirjaa mystisten vatsa-oireiden
vuoksi ja syön lääkettä siihen. Kävin testauttamassa laktoosin ja keliakian,
mutta kumpaakaan minulla ei todettu. Mukava tulos, ei siinä, mutta olen
teini-iästä asti käyttänyt laktoosittomia tuotteita oireiden takia. Tarkoitus
on nyt lääkekuurin ajan ja vähän sen jälkeen pitää ruokapäiväkirjaa minkä voin sitten ottaa
mukaan lääkärille kun menen kontrollikäynnille. Merkkaan päiväkirjaan myös
oireet, mikäli niitä ilmenee. Jotenkin mun ajatusmaailmaan vaan istuu sellainen
ajatus, että mahavaivat johtuu siitä mitä syöt. Vaikea ajatella että ne voisi
johtua mistään muusta.
Tänään palasin salille 3 viikon tauon jälkeen. Mister
Flunssa oli kylässä tuon ajan. Alkoi selkä jo vihoitella niin pahasti että oli
pakko lähteä jo liikkumaan, loppuviikko tulee kertomaan, oliko se järkevää.
Kuumetta ei ole ollut koko aikana mutta räkää sitäkin enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti